Aikuisten lapsenvahti

Istuskelen Sieppi-äijän kanssa erämaajärven rannalla nojaillen vanhaan kallellaan olevaan kelohonkaan. Aurinko on jo painunut levolle, pitkän yöttömänyön työrupeaman väsyttämänä. Tilalle on noussut elokuun täysikuu, katuvaloksi kairaan. Naavaisella kuusenoksalla tirskuu yksinäinen kuivan kesän korpiorava ja kuukkeli on saapunut kerjäämään. Erämaan hiljaisuus ympäröi meidät, kun katselemme kivikautista televisiota. Nuotiota. Kyllä se television korvaa ohjelmallaan. Liekit sotivat ja taistelevat nuotiossa olevista kuivista tervaspuista. Kipinät urheilevat keskenään, kuka nousee hehkuvana korkeimmalle. Rakkauttakin on, sillä puut painautuvat kuumuudessa toistensa kylkeen. Savu näyttää sään, suoraan ylös nousevana osoittaa korkeapainetta. 

Sieppi-äijän toteamus rikkoo hiljaisuuden: ”Sinähän olet poliisina etelässä. Minä olen pohtinut tässä muutamia asioita.” Uteliaisuuteni herää: ”No, mitä olet pohtinut?” ”Pitääkö se paikkansa, että siellä pyydetään oikein poliisia avuksi, kun naapurukset riitelevät ikiaikaisista rajojen paikoista ja siitä onko ne metrin siellä vai täällä?” äijä kysyy. Pakko on vastata myöntävästi. Äijä jatkaa pohdiskeluaan: ”Minä en kyllä ymmärrä, mitä ne tekee sillä metrin kaistalla, jos saavat sen taisteltua itselleen. Onhan meillä tätä lääniä elää. Toisaalta tarvitaanko siihen oikein poliisia, että saadaan naapurin kanssa asiat selviksi, eivätkö ne osaa puhua keskenään. Onhan niillä sama kielikin.” 

”Onkos sekin totta, että poliisia pyydetään selvittelemään, jos joku soittaa toiselle puhelun, tai sen roskapussit ovat väärässä paikassa tai ääntä on liikaa?”, äijä esittää ihmettelevän kysymyksen. Taas on vastaukseni myöntävä. ”No se taitaa olla niitä liian tiheässä asuvien ongelmia, että tarvitaan kruunun virkamiehiä niitä selvittämään.” äijä tuhahtaa. Sieppi-äijä jatkaa pohdiskeluaan: ”Eihän sitä riitelyä voi tietenkään estää, mutta pitääkö se tehdä valtion varoin.” ”Samaa sanoi eräs syyttäjäkin, kun päätti lopettaa jatkuvien riitelyjen tuottamat tutkinnat”, sanoin äijälle. ”Se oli viisas mies”, sanoi Sieppi-äijä. 

”Mikä se on se semmoinen lähimmäisenkielto?” kysyy Sieppi-äijä. Mietin hetken, mitä hän nyt tarkoittaa ja kysyn: ”Tarkoitatko lähestymiskieltoa?” ”No sitä, ettei saa mennä toisen luo, vaikka olisi asiaakin. Oikein käräjiltä tai teiltä haetaan semmoinen määräys. On se kummallista, että ensin vongataan läheisyyttä ja sitten pitää hakea oikein kielto, ettei toinen saa tulla lähelle.” Joudun toteamaan, että semmoistakin tapahtuu nykyään. ”Eikö ne osaa muuten pysyä poissa nurkista, jos ei tykätä?”, kysyy äijä. ”Eivät aina tunnu osaavan.” vastaan. 

”Sitä minä vielä ihmettelen, että kiellettyjen lähestyjien lisäksi on myös toisenlaista porukkaa. Ne, jotka eivät lähesty lapsiaan, vaikka lapsella olisi oikeus tavata ja vieläpä ikävä vanhempaansa tai ne sitten ne, jotka eivät lähesty vanhempiaan tai läheisiään. Mistähän sekin johtuu?” Sieppi-äijä heittää kysymyksen. Vastausta en tiedä, mutta Sieppi-äijälle minun pitää todeta: ”Sinä se olet viisas mies.” 

2 kommenttia artikkeliin “Aikuisten lapsenvahti”
  1. avatar Jur.kand. sanoo:

    Kesän ihanin tarina erinomaisella suomen kielellä! Upeita uusia näkökulmia kipeisiin asioihin. On kuin olisi itse siinä nuotion äärellä istuskellut näitä viisaita tarinoita kuulemassa.

  2. avatar Karin Viitanen sanoo:

    Riiteleminen on helppoa. Sopiminen vaikeaa.
    Kiitos Ilkka hienoista oivalluksista. Ajatelkaa hyvät ihmiset.

Jätä kommentti

css.php