Hautausmaahan tulee portti

Keskeisessä Suomessa on taajama, jota sanotaan valaistuksi hautausmaaksi. Moni haluaisi nyt haudata asioita huomattavasti pidemmäksi ajaksi kuin ydinvoimalan jätteet.

Kohta tähän hautausmaahan rakennetaan portti. Siitähän kaikki hienot hautausmaat tunnetaan. Kaivaukset alkavat. Sortukoon kadut.

Pääasia on, että kavereita riittää ja ruoka on hyvää. Maksajat löytyvät aina. He ovat ihan laissa määriteltyjä. Nämä lait muuttuvat vuosittain, mutta silti lisääntyvät lailliset äyrit. Paitsi, että ne ruuat maksoi jo joku muu. Ilmaista lounasta ei kuulemma ole.

Ei sen väliä mitä tehdään ja kuka tekee. Pääasia, että tullaan jälkijunassa. Eikä sekään vielä riitä. Tämä on kuin maksu Tv mainos. Lisää tulee, kun pussini pullistuu.

Virkamiehet kyselevät, mutta jälkikäteen ei muisteta mitä ja missä ominaisuudessa.

Mitään ei tarvitse tietää, kun katselee avoimin silmin. Kuka liikkuu missä ja kenen kanssa. Yllättäin voi nähdä vaikka Helsingin Areenalla mielenkiintoisia ihmisiä yhdessä. Aitiossa. Kestitys on hyvää. Päätökset luetaan myöhemmin.

Tässä pelissä ei tunneta paitsiota, vaikka pitäisi. Säännöt ovat tutut, mutta antaa mennä. Ei tuomari huomaa. Onneksi joku huomaa.

Odotetaan loppuvihellystä. Hautausmaahan tulee portti, mutta jatkuuko peli.

Kommentti artikkeliin “Hautausmaahan tulee portti”
  1. avatar lauri kivimäki sanoo:

    Kirjoituksesi on asiaa,en kommentoi enempää. He joiden tulisi ymmärtää, eivät ymmärrä. Eivät halua ymmärtää. Valta on vienyt ymmärryksen?

Jätä kommentti

css.php