Perhe Kiireinen herää

Pikku-Jussi istuu potalla poliisiauto kädessään. Näytös alkaa.
”TV-Uutiset Hyvää iltaa. Aiheitamme tänään. Hyökyaalto Floridassa. Pommi surmasi kymmeniä koululaisia Irakissa. Nälänhätä jatkuu Sudanissa. Koulukiusaaminen entistä suurempi ongelma.” 

Jussi katselee silmät pyöreinä televisiouutisten kuvaa tulvatuhoista Floridassa. Vesi velloo pitkin katuja ja talot ovat pelkkiä rakennusjätekasoja. Yksi kallellaan oleva talo kulkee virran mukana.
– Isi, miksi nuo sedät ui tuolla ja miksi nuo talot on ihan rikki, Jussi huutaa potalta.
– Siellä on vaan satanut paljon. Äläkä koko aikaa kysele, en saa millään tätä uutta taulutelevisiota viritettyä ennen illan jääkiekko-ottelua. Leiki sillä uudella autollas, isä vastaa tuskastuneella äänellä pyöritellen kädessään johtonippua.
– Äiti, voiks meidän talolle käydä noin, kun ulkona sataa? Jussi kysyy silmät ihmetyksestä ymmyrkäisinä.
– Ei sillä meidän talo on korkealla mäellä, eikä Suomessa sada koskaan niin paljoa. Äläkä kysele kaiken aikaan, äiti katsoo nyt tän satelliittikanavalta tulevan Kauniit ja Rohkeat rauhassa. Haluan nähdä tän ennen muita työkavereita, äiti tokaisee. 

Kuva uutisruudussa vaihtuu pommin tuhoihin Irakin koulussa. Koulun raunioista nousee sankka musta savu. Veriset, kirkuvat ihmiset juoksevat ympäriinsä. Paloautot ajelevat pillit huutaen edestakaisin.
– Maija, voiks teidän koulu räjähtää ja sinä kuolla? Jussi kysyy potaltaan.
– Ei tietenkään tuohan tapahtuu vain kaukana, eikä se meidän kouluun voi osua. Äläkä kysele kaiken aikaa, mä haluun laittaa nää multimediaviestit rauhassa kavereilleni eilisestä bändi-illasta. Vautsi, et se bändin solisti on ihana! Maija kivahtaa.
– Pekka, onks noi oikeasti kuolleet tuolla koulussa? Jussi huutaa poliisiauto kädessään.
– En tiedä, eikä kiinnosta. Anna mun rauhassa pelata tietsikalla, äläkä aina kysele. Tää on tosi nasta ja jännä sotapeli, Pekka murahtaa. 

Pieni sudanilainen kiharapäinen tyttö, kyynel valuen pölyistä poskea pitkin, katselee suurilla silmillään televisioruudussa.
– Tänne pitäisi saada ruokaa pikaisesti, sillä pitkä kuivuus on tuhonnut sadon täysin, Punaisen Ristin suomalainen avustustyöntekijä kertoo.
– Äiti, miks mun pitää aina syödä, vaikkei mulla ole nälkä. Toi täti sanoo, että nuo haluavat ruokaa? Jussi kysyy.
– Sun pitää syödä, että kasvat isoksi ja vahvaksi, vastaa äiti.
– Eiks noillekin pitäisi viedä ruokaa, että niistä tulee isoja?
– Ei se meille kuulu, äläkä koko aikaa kysele, sillä nyt yritän keksiä marinadin huomiselle paistille, kun tulee niitä vieraita.
– Isi, onks sulla ollu koskaan nälkä? Jussi kysyy.
– Ei ole, eikä tule! Ole nyt hiljaa, tilaan juuri pizzataksilta pizzaa illan peliä varten, isä huudahtaa. 

Seuraavassa uutiskuvassa poikajoukko tappelee koulun pihalla. Uutisessa kerrotaan kuinka väkivaltaisia piirteitä koulukiusaaminen on saanut. Kiusaamisen jäljiltä on jäänyt pysyviä vammoja.
– Pekka onks sua kiusattu koulussa? Jussi kysyy ihmetellen.
– Ei ole, eikä mua voi kiusata, olen kaikista voimakkain, Pekka vastaa ylpeällä äänellä.
– Saaks toisia kiusata?
– Saa, kun ne on niin ääliöitä.
– Äiti on kuitenkin sanonut, ettei ketään saa kiusata.
– Se on ihan eri asia, äläkä kysele, haluan katella tän jännärin nyt rauhassa, Pekka vastaa. Hän oli juuri lopettanut tietokonepelin ja katseli koneelta leffaa.
– Maija, kiusataanko teidän koulussa? Jussi kysyy.
– Jotkut kiusaa. Mut ei se mua kiinnosta mitä muut tekee, Maija sanoo. 

Television uutisissa alkaa sää ja luvataan lumisadetta.
Jussi huutaa raikuvalla kirkkaalla äänellä: PYYHKIMÄÄN. 

Kello onkin sunnuntaiaamuna kahdeksan ja koko perhe Kiireinen herää Jussin huutoon. Jussi on reippaana poikana omatoimisesti mennyt potalle.  Kaikki paitsi Jussi kertovat nähneensä painajaisunta uutisissa olleista hirveyksistä ja Jussin esittämistä kysymyksistä. Jokainen kertoo vuorollaan, etteivät uutiset mitenkään vaikuttaneet heihin. He olivat vain nopeasti sivuuttaneet Jussin kysymykset ja jatkaneet omia tyhjänpäiväisen tärkeitä kiireitään. Ainoastaan Jussia ne olivat huolestuttaneet.
– Hei oltaisko kaikki kilttejä ja luvattais jotain niille, jotka nähtiin unissa? isä kysäisee.
Joo, vastasivat kaikki ja ehdotuksia alkoi sadella yksi toisensa perään.
– Mä voisin myydä sen purjeveneen, joka on seisonut rannassa telakoituna kolme vuotta, kun ei ole ollut aikaa purjehtia. Jäähän meillä se moottorivene kuitenkin. Rahat annan katastrofikeräykseen tulvan uhreille, isä lupaa.
– Mä voisin ainakin vuoden olla ostelematta kalliita vaatteita, kenkiä ja meikkejä ja antaa niistä säästyvät rahat nälkäänäkeville, äiti sanoo iloisesti hymyillen.
– Minä voisin olla ostamatta uutta puhelinta puolen vuoden välein ja käyttää tätä vanhaa, niin kauan kun se toimii. Rahat voisin antaa koulukirjakeräykseen köyhiin maihin, Maija kertoo.
– Minä en osta yhtään uutta tietokonepeliä ainakaan vuoteen. Minulla on älyttömän monta peliä, joita en ole edes kokeillut. Rahat voisin antaa kouluräjähdyksen uhrien auttamiseen, Pekka lupaa. 

Jussi on ihan hiljaa. Kaikki kysyivät Jussilta, mitä se miettii.
– Mä mietin sitä tyttöä, joka itki eilen televisiossa.  Minä haluan olla kiltti ja kaikkien maailman lasten kaveri. Ne sais multa muut lelut, paitsi poliisiauton. Sillä minä otan kiinni ne, jotka eivät ole kilttejä muille, Pikku-Jussi vastaa pitkän miettimisen jälkeen.
– Tehdäänkö kaikki lupaus, että otetaan muutkin ihmiset huomioon ja välitetään kaikista ja annetaan aikaa toisillemme? kysyy isä.
TEHDÄÄN, kajahtaa yhteinen vastaus iloisilla äänillä. 

Kaikki halaavat Jussia ja sanovat yhteen ääneen ”Ollos huoleton poikas valveil on”.

6 kommenttia artikkeliin “Perhe Kiireinen herää”
  1. avatar Karin Viitanen sanoo:

    Ihanan opettavainen ja kantaanottava satu. Juurit tuotahan se näennäinen kiire ja ylenpalttinen ahneus tekevät.

  2. avatar Hannu Kärpänen sanoo:

    Aivan liian tuttua!

  3. avatar Timo Koskinen sanoo:

    Niinpä, sadut päättyvät joskus kauniisti. Otit varmasti ammattisikin puolesta kantaa tähän vastuu/velvollisuus- keskusteluun. Kotoa ja kenties kiireestäkin johtuvasta välinpitämättömyydestä moni ongelma lähtee.
    Kiitos muistutuksesta!

  4. avatar Ilkka Iivari sanoo:

    Aleksis Kiveä mukaillen… Työssäni ei ole kaukana kavala maailma.
    Aika usein on niin kuin totesit, vaikka syyllisiä etsitään liiankin kanssa. Sekin aika piäisi käyttää välittävään tekemiseen.

  5. avatar Elsa Mäkinen sanoo:

    Mukavaan satuun puettua oikeaa asiaa.
    Haluaa lisää Ilkka!

  6. avatar Katariina Granat sanoo:

    Kiitos sadusta! Tämän voisin lukea luokassani vaikka ääneen.
    Telkkari, olohuoneittemme alttari, välkkyy tätä nykyä niin makuuhuoneissamme kuin jokaisessa lastenhuoneessa – takkahuonetta unohtamatta… Ilkka kirjoitti loistavan pakinan vakavasta aiheesta eli siitä, miten kotiväki ratkaisee omilla, jopa televisiota koskevilla, valinnoillaan lastensa asenteet ja sen, saako lapsi koskaan nauttia ikiomista mielikuvista valmiiden kuvien sijaan!
    Kuten kaikki tiedämme, televisio-ohjelmat siis muokkaavat tehokkaasti jokikistä katselijaa – lapsista puhumattakaan. Siitä huolimatta harva pysähtyy…

Jätä kommentti

css.php