Seminaarilähettiläs

Kolumnini, joka julkaistu Hämeenlinnan Kaupunkiuutisissa 14.6.2017 Kuinkahan monessa seminaarissa on tänään istunut kuntien ja valtion väkeä veromerkkejä nuoleskelemassa? Voin vastata hyvin monessa. Luulisi pitkälle opiskelleita ja asioita tutkineita luennoitsijoita jo kyllästyttävän samojen hymynaa Lisää

Hämeenlinna leikkii suurkaupunkia

Hämeenlinnan kaupunginhallituksen puheenjohtajan liksa on Suomen suurimpia. Se on puolet kaupunginjohtajan palkasta eli n. 6000 €/kk. siis kuustonnia kuukaudessa. Onhan se kiva matkailla maailmalla, kun on suurkaupungin edustaja. Tällainen palkkiouudistus pamahti voimaan 1.6.2017. Kiire oli kuulemma Lisää

Suomesta on lopetettava maanviljelys????

Mietiskelin tässä lähtökohtiani ja almuja, jotka sain työstäni. Olen onnellinen, ettei mun tarvinnut tehdä uraani jalkarättien viikkaajana ja hylsyjen laskijana, vaikka siitä tulee suurta viisautta vaikeaan elämään. En edes suorittanut kaupallisen tutkinnon alinta astetta, vaikka sinnekin pääsin. Ol Lisää

Valinnanvapaus on huikeaa tai sitä ei ole ole

Vieläkin mietin tuota Soten valinnanvapautta. Suomessa on tällä hetkellä 2 439 000, siis n. 2,5 miljoonaa ihmistä, jotka eivät voi valita terveydenhuoltoaan. He ovat niitä, jotka käyvät töissä. Heille sen valinnan tekee työnantaja. Tulevaisuudessakaan lapset eivät voi itse valita ja sit on paljon ni Lisää

Vaalitemput

Kaupunkiuutisissa 18.1.2017 julkaistu kolumnini. Lehtiversiossa oli viimeinen rivi tipahtanut pois. Vaalitemput On se mukava kaukaa tai läheltä seurata poliitikkojen keinoja päästä vaaleissa edustamaan itseään ja joskus jopa hoitamaan niitä yhteisiä asioita. Tärkein tuntuu olevan julkisuus. No, niin Lisää

Euroopan suurin perunakellari

Hämeenlinnan kaupunginvaltuusto päätti supertäydenkuun aikaan toriparkin rakentamisen edistämisestä. Käyttöä sille kyllä löytyy, vaikka autoja sinne ei eksykään. Siitä tulee hyvä perunakellari, josta on helppo nostaa ne torille myyntiin. Mikäli tori vielä joskus palautuu käyttöön ja sinne löytyy myy Lisää

Digihurmos on kuin Is..

En saanut pariin päivään yhteyttä äitiini puhelimella. Syy ei ollut akun tyhjentyminen, pin-koodin unohtaminen eikä mikään muu äidin puhelimessa. En saanut yhteyttä myöskään kylän parhaseen tukiverkostoon (Suomen parhaaseen). Ei saanut puhelinta toimimaan edes äitini luona ollut tietotekniikan profe Lisää

Sheriffien oikeudet tännekin

Tämä alla oleva sepustelu ja ajatelma julkaistiin Hämeenlinnan Kaupunkiuutisissa pari päivää sitten. Miettikää sitä, jos Suomessa olisi sheriffijärjestelmä kylien järjestyksen ylläpidossa. Kenelle he sanoisivat, että poistu kaupungistani? Saattaisi tulla uusia äänestyksiä paljon kaupungin hallintoel Lisää

Ollos huoleton isäs valveil on

Tällaisen törmää tämän menossa aivan liian usein. Tämä kolumni on julkaistu 5.4.2014 Hämeenlinnan Kaupunkiuutisissa Ollos huoleton isäs valveil on Huolettomana nukkuvat isät kotipesissään, kun heidän aikamiespoikansa ovat turvallisesti kylillä kuljeskelemassa. Pulmuspojat kyllä pärjäävät raadollises Lisää

”Tyhjänä säilyköön betoninen peti”

Tämän päivän poliisitiedote:   Joulurauha kajahtaa Suomen Turussa Noudattava vietä ei jouluaan surussa   Poliisi tänään ei käske, ei kiellä Pikkuisen paimentaa neuvoen tiellä   Tie valkoinen liukas lumiurainen Valpas ajelu kelin mukainen   Joulupöydäs höyryää herkullinen puuro La Lisää
css.php